Valtion, kirkon ja yliopiston jännitteinen kolminaisuus

Osa seurakunnista on päättänyt lukea Maahanmuuttoviraston kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ääneen osana paastonajan ohjelmaa. Seurakuntien edustajien mukaan päätöksiä ei kommentoida, vaan luetaan ääneen tarkoituksena antaa ääni niille, joilla sitä muuten ei ole.

Päätöksen taustalla olevat henkilöt eivät välttämättä tajua sitä, mutta teko on uskomattoman vahva symbolinen uudelleenmäärittely saarnatuolista julistetuille tuomioille. Paastonaika on pitkään ollut kirkkokurin ja kirkon tuomiovallan näytös, jonka aikana vakavista rikkomuksista kuten harhaoppisuudesta suoritettiin julkisia häpeärangaistuksia. Muulloinkin kirkonkiroukseen (ekskommunikaatioon) tuomittujen nimet luettiin ääneen saarnatuolista messun yhteydessä, jotta kanssakäymistä heidän kanssaan osattiin välttää.

Kaikki eivät ole olleet laillani yhtä vilpittömän kiinnostuneita eleen historiallisista ja performatiivisista vivahteista. Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä (jolle sinänsä ei pitäisi suoda yhtään lisää palstatilaa, ks. Lotta Aarikan blogi) ehätti kommentoimaan, että tällainen poliittisuus ei kuulu kirkolle. Karjalaisen mukaan Kärnä kommentoi

On luonnollisesti hyvä ja tärkeää, että kirkko elää ajassa ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta jumalanpalvelukset ovat tällaiseen politikointiin väärä paikka, sanoo Kärnä.

“Politikointi” on tässä avainsana. Sitä ei pidä tehdä sen paremmin pappien kuin yliopistotutkijoidenkaan. Viimeksi mainittuja vastaan kirjoitti tovi sitten keskustaa lähellä olevan ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila Kunnallisalan Kehittämissäätiön (KAKS) julkaisemassa Pilaako eliitti Suomen? -pamfletissa (2016). Jutila osoitti sanansa erityisesti päättäjiä julkisuudessa tai sosiaalisessa mediassa kritisoivia tutkijoita kohtaan

Politikoivan tutkijan tuottama tieto ei kulu kärkipoliitikkojen käsissä. Päättäjien työtä taustoittavat tutkijat eivät koe tarpeelliseksi korostaa rooliaan julkisuudessa. Heille tärkeämpää on tiedolla vaikuttaminen (s. 17)

Tutkijan pitäisi siis kiltisti tuottaa päättäjien tarvitsemaa tietoa, mutta ei arvostella päätöksiä. Kirkon on tärkeä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta politikointi valtionhallintoa vastaan ei kuulu sille.

 

Kirkko ja yliopisto valtion tukena

Miksi rinnastan nämä irralliset puheenvuorot kahta eri instanssia vastaan? Siksi, että kirkon ja valtion ja yliopiston ja valtion suhteessa toisiinsa on paljon samankaltaisuutta, vaikka niiden tehtävät eroavat täysin. Useissa Euroopan maissa molemmat instituutiot uudelleenmääriteltiin myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa valtiota tukeviksi. Wienin yliopisto perustettiin 1300-luvulla vahvistamaan Habsburgien suvun asemaa Itävallan herttuakunnassa. Samaan aikaan herttuat lujittivat otettaan alueen kirkon asioissa. Hallitsija, katolinen kirkko ja yliopisto kävivät yhteistuumin poliittisia ja uskonnollisia toisinajattelijoita vastaan. Myöhemmin 1600-luvun Ruotsissa luterilainen ortodoksia tuki valtion suurvaltapyrkimyksiä ja yliopistot kouluttivat virkamiehiä vahvistuvan valtion palvelukseen.

Spiezer_Chronik_Jan_Hus_1485

Jan Husin politikointi ja teologinen spekulaatio loppuu kertaheitolla Konstanzissa 1415. Spiezer Chronik (1485)

Tehtävä on jatkunut modernina aikana. Huolimatta askeleista kohti uskonnonvapautta ja tieteen riippumattomuutta olivat sekä kirkko että yliopistot avaintoimijoita 1920-30 -lukujen kansallisessa projektissa. Sota-aikana kirkko oli kiinteä osa armeijan koneistoa.  Oikeistopuolueet ovat myöhemminkin nähneet kirkon ja valtion muodollisesta erosta huolimatta kirkon tärkeänä arvokeskustelijana ja puolustaneet 1990-luvulla esimerkiksi jumalanpilkkapykälän säilyttämistä lainsäädännössä (Suomalaista uskonnon pilkasta tekee parhaillaan väitöskirjaa uskontotieteilijä Tuomas Äystö).

Yliopistoihin on puolestaan viime vuosina kohdistunut jatkuvasti uusia vaatimuksia keskittyä aloihin, jotka tukevat kansantaloutta ja innovaatioita, tai ovat muuten valtion edun mukaisia. Tämä ajattelutapa tiivistyy uudessa strategisen tutkimuksen ohjelmassa. Strategisen Tutkimuksen Neuvosto “rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tiedettä. Tutkimuksen avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä otetta vaativiin haasteisiin.” Tuon paremmin valtiota tukevaa (staatstragend) tehtävää ei voi määritellä.

 

Suhteet uudelleen

Sekä yliopistot että kirkot ovat historian saatossa osoittautuneet maalliselle vallalle välttämättömiksi mutta välillä omapäisiksi liittolaisiksi. Kummassakin instituutiossa on omat periaatteensa, valtataistelunsa, paradigman muutoksensa ja sukupolvien vaihdoksensa. Vaikka niin yliopisto kuin kirkko elävät osana ympäröivää yhteiskuntaa muutokset eivät välttämättä tapahdu toivotussa marssijärjestyksessä.

Nyt on käynnissä näiden instituutioiden ja poliittisten voimien välisten suhteiden etsikkoaika. Mikko Kärnän kommentissa oikeistopuolueen edustaja ottaa etäisyyttä kirkkoon. Kärnä on provosoiva keskustelija, ja ärsyttämään tämäkin puheenvuoro on tarkoitettu. Mutta taitavana populistina hän tietää, että kaikupohjaa on niin uskontokriittisten maahanmuuton vastustajien joukossa kuin niiden konservatiivien keskuudessa, jotka ovat eronneet tai harkinneet eroa kirkosta turvapaikanhakijoitten suojelun takia. Samaan aikaan perinteisesti kirkkokriittiset vasemmisto ja vihreät (tai ainakin osa heidän edustajistaan) on lähentynyt kirkkoa, kun erityisesti maahanmuutto- ja köyhyyskeskustelussa on löytynyt uusia kantoja.

Suhteessa yliopistoon jakolinjat eivät ole yhtä selviä, mutta Jutilan pamfletti heijastelee nykyisen hallituksen kantoja: asiantuntijat, “kaiken maailman dosentit”, ovat hankalia, kritisoivat ja vastustavat uudistuksia.

Kielenkäyttö on taas vallankäyttöä: toivottu päätöksentekoa tukeva tutkimus on “yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa”, mutta vääränlainen kritiikki “politikointia.” Mutta kuten Yhdysvaltain uusi hallinto on osoittanut, tiede, tutkimus ja koulutus eivät koskaan ole epäpoliittisia. Tutkijoiden on oltava poliittisia perustellusti ja tutkimukseen pohjautuen, mutta emme voi vetäytyä vastuusta. Siksi syytökset “politikoinnista” ovat tekopyhiä. Yhtä suurta teeskentelyä on väittää, että joskus tiede olisi ollut täysin politiikasta riippumatonta (vaikka mahdollisimman suureen autonomiaan pitääkin pyrkiä).

 

Varaventtiilit

Vielä viimeinen näkökulma kirkon (tai laajemmin uskonnollisten yhteisöjen) ja yliopiston tehtävään valtion tukena. On muistettava, että valtiota lujittava tehtävä ei suinkaan tarkoita vallanpitäjien ylistystä. Hyvin usein se on tarkoittanut heidän kritiikkiään. Myöhäiskeskiajan saksalais-roomalaisista keisareista ovelin ja taitavin valtapeluri Kaarle IV (1316-1378) tuki mitä kirjavinta joukkoa askeettisia munkkeja ja rikkaita ja mahtavia vastaan hyökänneitä saarnaajia – yksi näistä jopa kutsui keisaria vasten kasvoja Antikristukseksi. Mikael Agricola käänsi reformaation hengessä Uuden Testamentin ja järjesti kirkon hallintoa Turun hiippakunnassa Kustaa Vaasan uudistusten mukaisesti. Samalla hän vastusti piispan vallan liiallista rajoittamista ja suututti kuninkaan juhlimalla virkaanastujaisissaan messua päässään yksi piispan mahdin keskiaikaisista tunnusmerkeistä, hiippa.

Yliopisto-opiskelijat päästelivät höyryjä kultaisella 1960-luvulla, ja suurin osa heistä päätyi sittemmin valtakunnan kantaviksi voimiksi politiikkaan ja virkamiehistöön. Minun sukupolveni puhui opiskelijoina degrowth-aatteesta ja downshiftauksesta, mutta on innolla ottamassa työpaikat vastaan nyt, kun talouskasvu on lähdössä käyntiin.

Kuten eräs järjestelmän kriitikko, Michel Foucault (1926-1984) opetti, järjestelmän kritiikki, kriisit ja reformit eivät ole sen heikkouden merkkejä, vaan osa vallan mekanismeja, jotka pitävät järjestelmän ylipäätään käynnissä ja vahvistavat sitä.

Köyhien kerjäläisveljien suurimpia tukijoita olivat kaupunkien rikkaat porvarit, jotka paastoajan saarnojen lopuksi heittivät helyjään turhuuksien roviolle. Eivät he siitä kuitenkaan köyhtyneet ja valtaansa menettäneet, mutta saivat paremman omatunnon. Myöhemmin arvioitavaksi jää, onko kirkon tuella turvapaikanhakijoille suurempaa vaikutusta kuin omantunnon kolkuttaminen.

Advertisements
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.